|

Makeway Records on rakkaudesta musiikkiin, vuonna 2008 perustettu Teoston alainen, pääsääntöisesti levy-yhtiönä ja kustantajana toimiva yritys. Alkuperäinen idea oli tukea ja saattaa yleisölle varjoon jääneitä artisteja, sekä auttaa uusia kykyjä valitsemaan oikeita reittejä uriensa varsilla.
Nykyään Makeway toimii aktiivisesti kahdella pää-alueellaan, levyjen kustantamisen toimiessa vielä päätoimialana. 2009 kesällä otettu ensimmäinen askel kohti äänentoistorintamaa on kasvanut räjähdysmäisesti ja jatkaa nopeaa kasvuaan ainakin vielä kesään 2010. Toiminnassa yhdistyvät siis musiikkibisneksen monet eri alueet. Makeway Records voi toimia projektien tarpeiden mukaan levy-yhtiönä, managementtina, kustantajana ja tuottajana. Musiikkituotannon lisäksi palveluihimme kuuluvat keikkajärjestelyt ja laadukkaan äänentoiston tarjonta ja vuokrauspalvelu.
Jatkuva kehittyminen, brändin edistäminen ja uudet julkaisut tulevat olemaan esillä tulevaisuudessa. Suuri rahavirta ei ole tässä yrityksessä tavoitteena, vaan hyvien elämysten tarjonta luvanvaraisin keinoin. Makeway on erikoistunut katu-uskottavaan soundiin ( Reggae, Räp, Soul, D'n'B, Dubstep, Elektro ym. ), sulkematta korviaan muiltakaan tyylisuunnilta.
MakewayRecords ei ole vastuussa julisteiden, tarrojen tai muiden yritykseen rinnastettavien ilmiöiden aiheuttamista laittomuuksista. Toimintamme pohjautuu hyviin tapoihin. Â
|
|
|
Satunnainen käyttäjä
User Status Message: jeespoks. viilausta viel
|